19. kesäkuuta 2017

Kohti heinäkuuta!

Hattukauppa korttisarja.
Haasteviikot 25-26 päättyvät heinäkuun alussa!
Näin se kesä menee...Ollaan jo yli kesäkuun puolivälin. Juhannus ihan pian..

Meitä on kolme sisarusta aika pienellä ikäerolla. Leikittiin paljon yhdessä. Muutama vuosi asuttiin ison maalistalon pihapiirissä vuokralla ennen vanhempiemme rakentamaan omakotitalon valmistumista.
Yksi meidän parhaista leikeistämme oli HATTUKAUPPA.
Vähän luvatonkin, koska revimme sammalia isosta kivestä, joka oli hyvän matkan päässä rakennuksista pienessä metsikössä.  (Olisi kiva matkustaa katsomaan kuinka iso se kivi oikeasti on!) Näin jälkeenpäin ajatellen oli hullua laittaa niitä hattuja kenenkään päähän. Ainakin siskoni oli usein asiakas. Sammalpuoli tietysti tuli ylöspäin ja multapuoli päin asiakkaan hiuksia. Ei ihme, että siskollani on ötökkäkammo.
Korteissa käytetyissä kiiltokuvissa oli noita hyönteisiä ja aihe tuli niistä mieleeni.
Lehtiä ja kukkia käytettiin hattujen koristeina ja tietysti ihan huippua oli löytää sulka!
Muistan, että meiltä tosiaan kiellettiin tämä leikki. Emme sitä kuitenkaan kokonaan lopettaneet.
Harmi, että meillä ei ollut kameraa!

Hyvää juhannusta, aurinkoa ja kortti-inspiksiä!

5 kommenttia:

  1. Somerolla tai paremminkin Somerniemellä kun on kesällä se tori keskellä ei mitään niin sielä vietetään kerran kesässä hattupäiviä ja paras hattu palkitaan niin nää teijän hatut olis siellä ihan huipulla, mekin siskoni ja tyttäreni ja minä kerran tälläydyttiin omatuunaamiin hattuihin ja hattupäiville ja moni kysy mistä olimme ne ostaneet, höpö höpö mistään ollu ostettu ku pikapikaa lähteissä vanhoista hatuista tuunattiin kiva haaste ryhdyn kohta kortin tekoon

    VastaaPoista
  2. Nyt on hattukaupassa hattuja :) ja paljon :)

    VastaaPoista
  3. Mihinkähän mun kommenttini katos. no aivan sama näitä tuppaa nyt tapahtumaan mulle vähän liiankin usein

    VastaaPoista